Mankilan maamiesseura, Mankilan Maa- ja kotitalousnaiset, Raittiusseura Laakson Vesa ry ja Mankilan kyläyhdistys lakkautettiin vuonna 2011. Näiden tilalle perustettiin keväällä 2012 Mankilan Kyläseura ry.

Kyläseuran tehtävänä on aktivoida kyläläisiä oman alueensa kehittämiseen sekä järjestää erilaisia tapahtumia ja harrastekerhoja kyläläisten ikäjakauma huomioon ottaen. Yhdistyksen säännöt

Kylätoiminnan keskiössä on Kylätalo Laakso Vesa. Kiinteistö on entinen raittiusseurantalo, joka siirtyi kyläseuran omistukseen yhdistysten yhdistyessä. Nimen alkuperän on arveltu viittaavan kylän maantieteelliseen sijaintiin Siikajoen laaksossa ja toisaalta kylän nuoreen polveen eli vesoihin. Laakson Vesa rakennettiin 1900-luvun alussa talkoovoimin kyläläisten omista raaka-aineista. 100-vuotisjuhlia vietettiin vuonna 2015.

TOIMINTAKERTOMUS 2019

Toimintasuunnitelma 2021

Rekisteriseloste

 

Kyläseuran toimintaa suunnittelee hallitus, jonka kokoonpano vuosille 2020-2021 on seuraava:

Konola Tiina

Linna Heikki

Porkka Seppo

Riepula Johanna

Räbinä Mika (pj)

Seppälä Riku

Säisä Anniina (siht)

 

Vuonna 2021 kyläseuran jäsenmaksu on 10 €/hlö tai 30€/perhe.. Muutos edellisiin vuosiin on, että myös vapaa-ajanasukkaat maksavat 10€. Jäsenmaksulla saa alennusta mm. kone- ja astiavuokrista sekä kerhoista.

Maksun voi suorittaa tilille FI96 5384 0050 0095 67 viite: Jäsenmaksu 2021 maksajan nimi