Mankilan kyläseura ry:n neljäs toimintavuosi on alkanut juhlavuotta suunnitellessa. Nyt jo edesmenneen Raittiusseura Laakson Vesan ”syntymästä” tulee tänä vuonna kuluneeksi 110 vuotta ja samana vuonna Kylätalo Laakson Vesa täyttää hulppeat sata vuotta. Tämän kunniaksi järjestämme pitkin vuotta erilaisia tapahtumia. Pääjuhlaa vietetään sunnuntaina 19.7.2015, jolloin kylämme saa kunnian toimia myös Siikalatvan Kotiseutupäivien isäntänä.
Ennen juhlia yksi suuri ponnistus on saattaa Kylätalon korjaustyöt loppuun. Silloin tarvitaan talkoovoimia kattoremonttiin, aidan ja laavun loppuun saat-tamiseen sekä varaston rakentamiseen. Talkooväen muonitukseen tarvitaan myös vapaaehtoisia.
Kyläjättiprojektiin liittyvä video on valmistunut. Tony Grundström kuvasi jättien rakentamista useana päivänä ja siitä on tehty noin 9 minuuttia kestävä video. Videon julkistaminen pidetään tiistaina 3.2. klo 19 kylätalolla. Talo tarjoaa popcornit 🙂
Radio Suomi tekee ensi kesäksi ”Kylillä” –nimistä ohjelmasarjaa. Mankilan kylä on ehdolla yhdeksi vierailukohteista. Osallistuminen selviää kevään aikana.
EU:n uusi ohjelmakausi käynnistyy huhtikuussa. Kyläseuralla on suunnitelmia hakea hankerahoitusta mm. kylän virkistysalueiden kunnostukseen.
Reetta Vähä valmistelee kylän nuorisoa aktivoivaa toimintaa yhteisöpedagogian opintoihinsa liittyen tammi-toukokuussa.
TAPAHTUMAKALENTERI / TALVI-KEVÄT 2015
kirjastokahvila avoinna joka tiistai klo 18-20. Pyrimme järjestämään teemailtoja kevään aikana
lastenkerho torstaisin klo 18-19
kahvakuula lauantaisin klo 11-12. Osallistumismaksu 3€/krt. Alle 16-v maksutta.
”Mankilan kyläjätit” –videon esittelytilaisuus tiistaina 3.2. klo 19. Samalla vie-tämme kansallisrunoilija Runebergin päivää runojen merkeissä.
lauantaina 14.2. klo 12-14 Ystävänpäivä- ja laskiaisrieha Mankilanjärvellä
Mankilahiihdot sunnuntaina 29.3. klo 12 alkaen. Lapset voivat pukeutua trul-liasuihin, kaikki pääsiäisnoidat palkitaan
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
VUODEN 2015 JÄSENMAKSUT
Jäsenmaksut: 10€ / hlö / vuosi TAI perhejäsenyys 30€ / perhe / vuosi
Kesämökkiläiset ja muut, jotka eivät asu kylällä, mutta haluavat tukea toi-mintaa 5€ / hlö / vuosi.
Jäsenmaksut tilille: Mankilan Kyläseura FI96 5384 0050 0095 67
Ilmoitathan viitekenttään myös yhteystietosi
HUOM! Voit halutessasi maksaa jäsenmaksusi myös kirjastokahvilaan tiistaisin.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Kaikkien työpanosta tarvitaan tapahtumien järjestämisessä. Myös kirjastokahvila kaipaa uusia vetäjiä.
Olkaa rohkeasti yhteydessä p. 040 827 4530.
Mankilan kyläseuran hallitus toivottaa kaikille mukavaa talven jatkoa!